Aalloilla

Niin alkoi taas arkiset aherrukset neljän viikon lomailun jälkeen. Oltiin koko meidän uusperhe mieheni vanhempien luona itä-suomen perämettissä parisen viikkoa. Paikassa, josta on joka kerta yhä vaikeampi lähteä pois. :( Voisin asua siellä, helposti. Miehelläni on sukulaisia ja tuttavia siellä ja itse tutustun ihan superhelposti uusiin ihmisiin. Maisemat on niin mielettömät, on lampia, metsiä, kukkulaa, kalliota..ja se hiljaisuus. Tietynlainen karuus.      Joensuu on sitten siinä inhimillisen matkan päässä - riittävän lähellä ja tarpeeksi kaukana (n. 20 min. matka) :D Kaunis ja riittävän pieni kaupunki, josta löytyy ihan riittävästi kaikkea. Noh, you'll never know. Maybe one day?      Töissä menee ihan ok:sti, mitä nyt vieläkin vähän takkuaa tuon arkirytmin kanssa, mutta kyllä se sieltä pikkuhiljaa löytyy. Saan jo suht ajoissa unta, ottaen huomioon, että herätys on kuitenkin arkisin jo 03.50 . Mitä vanhemmaksi tulen sitä tärkeempää riittävä määrä, riittävän laadukasta unta on ! Ark

-kaikkien rakastama uunituore makaronilaatikko, jonka väsyneenä työpäivän jälkeen väänsit, jonka kimppuun monta ahnasta ja niiiin rakasta suuta käy -viisi hammasharjaa kauniissa pikkukipoissa, suloisesti rinnakkain -unenlämpöinen mies, joka unissaankin avaa kätensä, jotta aamulla herätyksen soidessa pääset pujahtamaan hetkeksi halaukseen, ennen kuin nouset -Teinin sanat, "sulle on vaan niin kiva puhua, kun sä vaan tajuut "  -Asiakkaan erityisen iloinen tervehdys ja kyselyt, "oliko kivaa, miten meni?", kun palaat töihin lomalta -Samat aikansa eläneet, mutta edelleen hauskat, läpät työkaverin kanssa neljän viikon erossaolon jälkeen -Uuden naapurituttavan viesti, "turvallista kotimatkaa"  -Raskaammankin päivän (oikeastaan asian kuin asian) kruunaa/pelastaa oma ihana sauna ( ylälauteella, jalat ja kädet kohti kattoa)  -Omakotitalo, oma piha, oma rauha - Netflix ja Viaplay (lukuisia superhyviä sarjoja ja leffoja)  -Melatoniini (loistojeesi helpottamaan nukahtam

Se on sitä kun ihokarvat nousee pystyyn ja saat kylmiä väreitä, kun kuulet kaunista musiikkia. Se on itkua, toisinaan todellakin "ihan mistä tahansa". Se on samassa huoneessa olevien henkilöiden tunnetilojen aistimista ja (valitettavasti) niiden tunnetilojen "imemistä" itseensä. Se on hermostuneisuutta, levottomuutta, epävarmuutta ja ahdistusta, kun totutut rutiinit menevät (liian lyhyellä varotusajalla) uusiksi. Se on pelkoa uusia asioita/ihmisiä/tilanteita kohtaan. Se on ääniherkkyyttä esim. tietynlaisille syömisäänille.  Se on ihan yltiöpäistäkin "ihkuttelua" asioista joihin ns. normaali-ihminen ei reagoisi kovinkaan kummoisesti. Se on jumahtamista - yleensä ikäviin - ajatuksiin, jotka alkavat lumipalloefektin lailla kasvaa ja paisua, kunnes tuntuu, että pää räjähtää. Se on ulkopuolisuuden/erilaisuuden tunnetta, "kuka ei kuulu joukkoon?"  Se on jatkuvaa "tuntosarvet tanassa" heilumista, päivästä toiseen. Toisinaan on helpompaa, toisi

Tiedättekö, millaista se on, kun on lapsesta asti yrittänyt sovittaa itseään jonkun toisen muovaamaan muottiin? Ikään kuin olisit kolmio, joka yrittää väkisin änkeytyä neliön muotoiseen koloon. Ajelehdit koko lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuudenkin ensimmäiset vuodet, vähän kuin tuuliajolla, ihan hukassa sen suhteen millainen mä oikeasti olen? Kuka mä olen?      Mä oon aina ollu todella herkkä - jännittämään, pelkäämään, stressaamaan, myös iloitsemaan ja innostumaan. Kaiken oon kokenu tosi vahvasti. Sitten kun sä elät ympäristössä, missä tälläistä ei ymmärretä...      Mä oon tosi erilainen, kuin mun oma äiti ja äidin äiti, mummoni. He ovat niitä "käteviä emäntiä", tykkäävät ruuanlaitosta, huushollaaminen sujuu tosta noin vaan ja kokoajan, joka paikka puhtaana ja järjestyksessä. He ovat yrittäneet opettaa mulle, millainen naisen kuuluu olla.       Mua ei oo ikinä kiinnostanu ruuanlaitto, eikä oikeastaan leipominenkaan. Ensimmäistä teen, koska on pakko (ja koska oon meiän perhee

1) Tykkään katsella muutaman tietyn bloggaajan Youtube-videoita, erityisesti My day:t ovat suosikkejani! 2) En oo ikinä matkustanut lentokoneella. 3) En oo koskaan leiponu pullaa, keksejä tai kakkuja. 4) Oon horoskoopiltani leijona. 5) En harrasta mitään ns. virallista. 6) Mun mieheni on myös mun paras ystäväni! 7) Mulla on kaksi lasta (alakoululainen ja yläkoululainen). 8) Oon viisi senttiä pidempi mitä suomalaiset naiset keskimäärin. 9) Oon hyvä enkussa. 10) Tykkään saunoa (mitä parhain stressinpoistaja). 11) Itken about kaikesta! :D 12) En pukeudu muodikkaasti. 13) Hiihtelen kotona mieluiten mekossa ja villasukissa, kesät talvet. 14) En tykkää sienistä. 15) Mulla on inhokkiruokia enemmän kuin suosikkeja. :D 16) Oon ainoa lapsi. 17) Kirjoitan tätä blogia kännykälläni, koska..miksipä en? 18) En ole käynyt kuin neljässä maassa (Suomen lisäksi). 19) Voisin(pa) elää kylmällä cociksella ja suklaalla! 20) Olen enemmän tunne- kuin järki-ihminen. 21) Olen HSP (highly sensitive person = erity

... postaus tulille, juuri NYT! Wow, aika rohkeeta, sanoisin. Kivaa ja jännittävää. Oon jo pitkään pohtinu blogin aloittamista, en vaan oo saanu aikaseksi alottaa. Halusin luoda blogin, joka ei ole liian siloteltu ja liian harkittu. Mielummin vähän epätäydellinen kuin liian huippuunsa hiottu. Koska harvoinpa tää elämäkään täydellistä kiiltokuvaa on, kellään.      Mielummin mä paljastan itseäni ihan sellaisena kuin olen. Vahvojen mielipiteiden ja (joidenkin mielestä jopa vanhanaikaisten) perinteisten arvojen puolestapuhuja, sopivalla määrällä avarakatseisuutta, ymmärtäväisyyttä ja uteliaisuutta. Mun maailmani ei ole musta - valkoinen, vaikka musta lempivärini onkin. :) Toisaalta monet asiat ovat hyvinkin yksinkertaisia, loppujen lopuksi. Ihmiset itse (tekemällä) tekevät kaikesta turhan monimutkaista aina.      En oo ainakaan ateisti, päinvastoin, uskon "vähän kaikkeen". Ei me täällä yksin olla. Ja kaikelle olemassa olevalle ei aina ole järjellistä selitystä, se ei silti estä j