Aalloilla

Mutsis on -blogissa oli listattu "8 ärsyttävää piirrettä itsessäni", joten mäkin tartuin haasteeseen. Täältä pesee: 1) Mun keskittymiskyky on aika olematon. Toisaalta riippuu asiasta. Esim. kalenterin parissa puuhastelu (kalenterituunailu on ihan oikea harrastus) saa mut hyvinkin vahvasti valtaansa, hyvä, jos näen/kuulen mitään muuta. 2) Saatan säätää useamman asian parissa yhtäaikaa, jolloin kaikki tulee suoritettua vähän "sinnepäin", kun ne voisi saada hoidettua hyvinkin buenosti, kunhan tekisi asia kerrallaan. 3) Itken lähes joka asiasta ja todella helposti. Tämä on noloa. En haluaisi! 4) Olen aika dramaattinen ja suurieleinen tunteissani. En osaa olla kovin hienotunteinen, vaikka joskus oikeasti pitäisi! 5) Oon hyvin periaatteellinen ja oikeudenmukainen ihminen ja kiehun todella (välillä jopa häiritsevän-) helposti, jos esim. joku läheiseni saa osakseen epäoikeudenmukaista tai asiatonta kohtelua (tämä on ärsyttävä piirre siksi koska mulla voi mennä kokonainen pä

"Ei pidä jäädä tuleen makaamaan", on minusta tosi hyvä elämänohje. Itselläni on joitakin pitkäaikaisia traumoja taustalla (ei mikään salaisuus, todellakaan), jotka ovat toisinaan koittaneet hidastaa omaa henkistä kehitystäni ja eteenpäin menemistäni. Toisinaan eteeni tulee jokin kirjoitus tai vaikka vain kuva, joka iskee valtavat "flashbackit" ja saa hetkeksi mielen mustaksi ja olon surkeaksi. Saatan hetkellisesti "velloa hieman synkemmissä vesissä", mutta pian pakotan itseni takaisin pinnalle. ETEENPÄIN, se on se mun selviytymiskeino.      Tiedän kyllä, että jos jättää kipeitä asioita käsittelemättä, ikään kuin työntää jatkuvasti syrjään, ne löytää kyllä edestään. Uudestaan ja uudestaan. Mutta omalla kohdallani olen käsitellyt, analysoinut ja vatvonut menneisyyden kiemuroitani ihan riittävästi jo. Nyt ei vaan enää jaksa. Puhuminen (ammatti-ihmiselle) auttaa, kyllä. Mutta loputtomiin ei vaan jaksa puhua. Jossain kohtaa riittää.      Sitäpaitsi mitkään maai

Siitä onkin vierähtänyt jo pitkä aika kun viimeksi tänne jotakin raapustelin. Jospa heittäydyttäis taas ajatusten virtaan ja vuodatettais sitä tänne.      Mut on vallannut niin sanottu syys-kaiho. Se hiipii mieleen ja ottaa valtaansa joka vuosi näihin aikoihin (elo - syys). Tulee hyvin voimakas tarve "olla jossain muualla". (Mehän asutaan siis ihan mukavalla omakoti- ja rivitaloalueella, mutta valitettavasti meluisan Kehä3:n vieressä...) Näihin aikoihin kaipaan erityisen paljon säännöllistä pääsyä johonkin ihan "perämettään", hiljaisuuteen, pois kaiken kiireentunnun- ja ylitarjonnan keskeltä.      Sillä sitähän tää on, täällä pk-seudulla. Liikaa kaikkea.. liikennettä, melua, ihmisiä, valoja, kauppoja/ostoskeskuksia (-> lietsovat kulutushysteriaa).       Onneksi kohtalaisen ajomatkan päästä löytyy ihan maaseutua loistavine ulkoilureitteineen! Pieni pelastus sentäs. :D (Tarvetta olis kuitenkin pidemmälle "syrjäänvetäytymiselle" kuin se tunti, pari ulkoilu